Ajankohtaista

Ehdottiko Orpo todellakin miljardi euroa lisää julkiseen terveydenhuoltoon?

Helsingin Sanomien esittämän arvion mukaan kaikki puolueet ovat nyt siirtyneet ennen vaaleja ”vasemmalle”. Onko kyse vain sote-uudistuksessa ja yksityisten terveys- ja hoivafirmojen suosimisessa tahraantuneen julkisuuskuvan kiillottamisesta? Olen tehnyt pitkän työrupeaman ns. ruohonjuuritason terveydenhuollon työntekijänä, terveydenhuollon johtajana ja paikallisen tason päättäjänä.…
Lue lisää

Sote-uudistus ja valinnanvapauden kuoppa (PÄIVITETTY)

Alla olevassa kirjoituksessa arvioin konkreettisesti mitä Sipilän hallituksen soteuudistus olisi merkinnyt palveluille Oma näkemykseni on, että tällaiset asiantuntevat sisältökritiikit olivat yksi tekijä siihen, että koko tämä ”paketti” kaatui perjantaina 8.3.2019 ja pääministeri pyysi hallituksensa eroa. Tapahtuma oli poliittisesti maanjäristyksen luokkaa.…
Lue lisää

Sote on ihmisiä varten

Sipilän hallituksen valtavilla panostuksilla valmistelema sote-uudistus kaatui kuin korttitalo perjantaina 8.3.2019. Samalla pääministeri jätti hallituksen eronpyynnön. Eduskuntavaaleihin on aikaa runsaat neljä viikkoa, ennakkoäänestyksen alkuun vain kolme viikkoa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat ihmisille erittäin tärkeitä. Niitä ei voida ”pyyhkäistä pois…
Lue lisää
aki linden ehdolla eduskuntaan vaaleissa 2019

Sjukvårdsreformen föll – Regeringen föll

Nu föll den och regeringen föll samtidigt. Det senare är ren valtaktik. Galluparna började vara förkrossande. Regeringspartierna ville bli av med bördan av SoTe-reformen på de fria valfälten. Så kommer det dock inte att gå. Hela den här ”övningen” (som…
Lue lisää

Sote kaatui – hallitus kaatui

Viittaan edelliseen kirjoitukseeni ”Jos sote kaatuu”. Nyt se kaatui ja hallitus kaatui samalla. Jälkimmäinen on puhdasta vaalitaktiikkaa. Gallupit alkoivat olla murskaavia. Hallituspuolueet halusivat päästä ”soterasitteista” vapaana vaalikentillä. Näin ei tule kuitenkaan käymään. Koko tämä ”harjoitus” (kuten jotkut sitä kutsuvat, en…
Lue lisää
aki linden ehdolla eduskuntaan vaaleissa 2019

Jos sote kaatuu niin mitä tilalle? – SDP:n malli

Jos SOTE tänään (tai ensi viikolla) kaatuu niin tullaan kysymään ”Mikä on SDP:n sote-malli”? Se on luettavissa puolueen asiakirjoista, mutta kerron sen kansanomaisesti tässä. Vaikka maamme terveydenhuolto ja erityisesti sairaalat saavat toistuvasti hyvät arviot kansainvälisissä vertailuissa, on syytä muistaa, että…
Lue lisää

Yhteenvetoa perustuslakivaliokunann lausunnosta 22.2.2019

(koskien sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksia sote-uudistuksen lakiehdotuksista) Lausunnon sisällysluettelo ja sivumäärät: Tausta (ss. 4 – 6) Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamisesta ( ss. 6 – 30 ) Valinnanvapauslakiehdotus ( ss. 30 – 53 ) Tuottajalakiehdotus ( ss. 53 – 58…
Lue lisää

Sote-uudistus ja perustuslakivaliokunnan lausunto

Luin eilisen Perustuslakivaliokunnan lausunnon sote- ja maku-uudistuksesta huolella läpi tänä aamuna, 76 sivua vaativaa tekstiä. Hitaasti, miettien ja alleviivaten luin. Teen perusteellisen arvion siitä myöhemmin tänään ja julkaisen sen. Tässä yhteydessä yleinen johtopäätökseni on seuraava. Lausunto on kriittisempi kuin eilen…
Lue lisää

Sosiaalipalveluista sote-uudistuksessa

Tiedotusvälineet kirjoittavat/puhuvat usein ”terveysuudistuksesta” kun ne tarkoittavat koko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Toisaalta nykyisin pelkkä lyhenne ”sote” on alkanut tarkoittaa koko tätä uudistusta. Sosiaalipalvelut ovat yhtä keskeinen ja yhtä tärkeä osa tätä uudistusta kuin terveyspalvelut. Muutos ehkä on kuitenkin suurempi…
Lue lisää

Sote-palveluiden kokonaisulkoistuksista

ILTALEHTI julkaisi tänään luettelon kunnista, jotka ovat kokonaan ulkoistaneet sosiaali- ja terveyspalvelut yksityisille yrityksille. Artikkelissa on kuvattu myös kyseisten kuntien valtuustopaikkojen poliittinen jakautuma. Keskeinen johtopäätös on se, että Keskusta on hallitseva poliittinen ryhmä näissä kunnissa. Joukossa on myös kolme keskisuurta…
Lue lisää