Aki Linden

Sote

Soten markkinamalli ei ole toimiva

Yhä useampi vakavasti otettava taho toteaa, että soten markkinamalli ei ole toimiva. Viimeksi tämän toi esille professori Juha Lavapuro, YLEn toimittaja Tiina Merikanto, Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki, talouspolitiikan arviointineuvosto THL:n selvitys jne.

Itse innostuin tämän seurauksena kaivelemaan esille muutamia vanhempia kriitisiä arvioita. Jo syksyllä 2016 Valtioneuvoston teettämässä selvityksessä oli arvioitu, että tavoitelluista 3 miljardin euron säästöistä suurin osa haetaan terveydenhuollosta, erityisesti erikoissairaanhoidosta.

Tämä oli tietysti tuttua puhetta tyylin ”erikoissairaanhoito on pohjaton aukko” eli siis syöpäpotilaiden, sydänpotilaiden, pienten keskosten, synnytysten, itsemurhariskissä olevien hoito jne on se ”pohjaton aukko”!

Mutta hämmästyttävää oli se, että tuossa arviossa oli asetettu tavoitteeksi saada 530 miljoonan euron säästöt myös perusterveydenhuollon vastaanottotoiminnasta sekä 120 miljoonan euron säästöt hammashuollosta. Juuri kummankin palvelusektorin laajentaminen yksityisten tuottajien saamalla julkisella rahoituksella on koko valinnanvapauden ydin. Miten se voi johtaa julkisten menojen näin suuriin säästöihin? Tässähän ei ole mitään järkeä.

On päivänselvää, että säästöt (siis oikeastaan menojen kasvuvauhdin merkittävä hidastuminen) ja valinnanvapaus eivät ole yhtä aikaa toteutettavissa. Joko valinnanvapaus aiheuttaa suuret lisäkulut tai sitten se jää aivan torsoksi, jos se toteutetaan siten, että ihmiset saavat valita todella niukoista palveluista. Tämän vaihtoehdon kylkiäisenä potilaiden ja asiakkaiden omarahoitusosuus kasvaa, Sen yksityiset firmat ja vakuutusyhtiöt ovat jo suunnitelmissaan huomioineet.

Vaihtoehdot ovat siis:
1. Lisää rahoitusta terveydenhuoltoon.
2. Ei lisää rahoitusta terveydenhuoltoon.

Jälkimmäiseen valinnanvapaus istuu todella huonosti, itse asiassa se ei ole edes mahdollista tai sitten – kuten edellä totesin – se koskee hyvin niukkoja palveluja ja tämä puolestaan johtaa samat firmat myymään kansalaisille nykyistäkin enemmän itse maksettuja ”lisäpalveluja”. Tietenkään en kannata tällaista vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto puolestaan voidaan tehdä kahdella tavalla:

1A. Laitetaan lisärahat valinnanvapauteen, jolloin yksityissektori pääsee lisäämään liikevaihtoaan kevyillä, helpoilla ja lääketieteellisestä vaikuttavuudeltaan vähäisillä palveluilla. (”Nuha tai naarmu, meille pääsee heti”, joka on erään ketjun todellisen mainoksen sisältö). Tätä en kannata.

1B. Laitetaan lisärahat julkiseen terveydenhuoltoon, joka on yksi kokonaisuus: sairaalat, terveyskeskukset jne. Tämän sisällä voidaan kohdentaa rahoitus väestön terveyden kannalta tehokkaimmalla tavalla. Valinnanvapauttakin voidaan hallitusti lisätä. Myös yksityisiä tuottajia voidaan kilpailuttaa ja ottaa mukaan alihankkijoina. Tällainen malli on erilainen ja paljon tehokkaampi kuin malli 1A ja tietenkin erilainen kuin malli 2.

Jos yhteiskunta ajautuu vakavaan julkisen rahoituksen kriisiin ja terveydenhuollon kuluja on pakko leikata, on silloinkin julkinen kokonaisjärjestelmä tehokkaampi hoitamaan tämän priorisointi- ja leikkauspolitiikan kuin sekava valinnanvapausmalli. Hyvällä talouspolitiikalla on estettävä, että tällaiseen ei jouduta.