Paljon numeroita

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kansanedustaja Aki Lindén eduskunnassa.

Saimme eduskunnassa eilen perjantaina (19.9.) ns. budjettikirjat eli hallituksen esityksen vuoden 2026 valtion talousarvioksi.

Palaan sen poliittiseen sisältöön tulevina viikkoina useita kertoja, tässä nyt ”epäpoliittisia teknisiä havaintoja”.

Sivuja noin 1000: Yleisperustelut, Taulukko-osa, Tuloarviot, Määrärahat, Liite = taloudellinen katsaus.

Määrärahat jakaantuvat pääluokkiin, niiden alaisiin lukuihin ja niiden alaisiin momentteihin.

Momentteja eli yksilöityjä menomäärärahoja on 415. Useat niistä ovat alle 1 miljoonan euron suuruisia. Suurin on 27139 miljoonaa euroa eli siis 27,139 miljardia euroa. Se on tietenkin momentti 28.89.31 eli Hyvinvointialueiden rahoitus.

Kirjoitan aina heti kirjan kansilehdelle kaikki yli miljardin suuruiset momentit. Niitä on 18, lisäksi kaksi on hieman alle miljardin eli opintoraha sekä maatalousyrittäjien eläkkeiden valtionosuus.

Kaikkiaan edelliset 20 momenttia kattavat 66 miljardia euroa koko budjetin 90 miljardista eurosta, eli suuret luvut ratkaisevat.

Suurin on siis hyvinvointialueiden rahoitus. Ennen vuotta 2023 valtio maksoi niistä palveluista n 25% ja kunnat 75%, mutta soteuudistuksen jälkeen kustannukset siirtyivät valtiolle. Tämän lisäksi muilla momenteilla on n 500 milj euroa hyvinvointialueille ja alueiden omia tuloja on n 4 miljardia euroa.

Toiseksi suurin menomomentti ovat valtion eläkkeet 5,6 Mrd€. Yhteensä eläkemenoja budjetissa on 11 Mrd€. Tämä on syytä muistaa kun välillä kuulee hurjia puheita, miten ”tuosta vaan” leikataan valtion menoja miljardikaupalla.

Puolustusvoimien kolmella eri hankintamomentilla on yhteensä 5,5 Mrd€.

Kuntien valtionosuudet ovat 3,5 Mrd€, valtion korkomenot 3,2 Mrd€, EU-jäsenmaksut 3,2 Mrd€, yliopistojen rahoitus 2,3 Mrd€, sairausvakuutuksen valtionosuus 1,8 Mrd€ ja Poliisin määrärahat 1,0 Mrd€.

Niin, ja onhan sitä oltava tulojakin: ansio- ja pääomatuloista veroja 26,5 Mrd€, arvonlisäveroa 23,7 Mrd€, Yhteisöveroa 5,7 Mrd€ ja Energiaveroa 3,8 Mrd€. Erilaisten verojen ja valtion muiden tulojen jälkeen vajausta jää edelleen 8,7 Mrd€ vaikka hallitus käyttää sen pienentämiseksi kahta ”silmänkääntötemppua” eli siirretään Valtion eläkerahastosta 2,5 Mrd€ ja Valtion asuntorahastosta 2,7 Mrd€.

Vastaa