Numero
äänestä numerolla
45

Aki Linden

Yleinen

Päiväkirjamerkintöjä 12.2. vol.2

Pidin eilen Helsingissä Paasitornissa vaalirahoitusseminaarin. Lähdimme siitä, että ohjelman pitää olla kunnollinen eli kalliille (?) osallistumismaksulle pitää saada vastinetta. Kiitokset järjestelyistä monelle, mutta mainitsen tässä nyt erityisesti professori Erno Lehtisen, professori Veli-Matti Ritakallion ja vaalitiimini vetäjän Piia Elon. Osallistujia olisi tietysti voinut olla enemmänkin, mutta kyllä tämä onnistunut tilaisuus oli. Kiitokset kaikille osallistujille.

Koko seminaarin, joka kesti neljä tuntia, teema oli taloudellisesti kestävä SOTE- ja SOTU-uudistus. Puhuin itse terveydenhuollosta, Veli-Matti Ritakallio laajemmin sosiaaliturvasta ja sosiaalipolitiikasta, Jaakko Kiander niin ikään sosiaaliturvan kokonasuudesta ja sen taloudellisesta perustasta ja yksityissektoria edusti Terveystalon liiketoimintajohtaja Laura Räty. Kiitokset heille.

Jaakon ja Veli-Matin esitykset liittyvät mielestäni nyt aivan suoraan tähän palvelujärestelmän taloudellisiin paineisiin, toki minun ja Laurankin. Eli kärjistäen:

tapahtuuko Päijät-Hämeessä nyt se, mikä koko suomalaisella yhteiskunnalla on edessä? Eli riittääkö rahoitus sosiaaliturvaan ja kattaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin?

Kiander käsitteli lukujen valossa erityisesti syntyvyyden alentumisen tuomaa painetta kestävysvajeeseen, josta ymmärtääkseni ilmestyy myöhemmin keväällä – vähän ennen vaaleja – aivan tuoretta tietoa eläkejärjestelmän puolelta. Ritakallio vertaili eri maiden sosiaalimenoja ja niiden osuutta bruttokansantuotteesta. Suomen asema ei tässä vertailussa ole mitenkään huono, mutta tulevaisuuden haasteet ovat sitten eri asia. Esimerkiksi OECD-tilaston mukaan vuodelta 2016 Suomessa terveysmenot olivat 4000 dollaria asukasta kohti, Tanskassa 5000 dollaria, Ruotsissa ja Saksassa ne olivat 5500 dollaria, ja USA:ssa peräti 10 000 dollaria asukasta kohti. Tässä ovat mukana kaikki terveysmenot, siis myös lääkekulut ja yksityisten palvelujen käyttö. Kunnalliset terveydenhuoltomenothan ovat noin 2000 euroa asukasta kohti eli 2500 dollaria.

Vanhustenhuoltokeskustelun ollessa – aiheellisesti – nyt kiivaimmillaan ja kaikkien vaatiessa vanhustenhuoltoon lisää resursseja, tulee sillä tavalla kyyninen olo, että onko tämä ”kriisi” ja ”huoli” ohi kuukauden kuluttua ja sitten taas keskustelu on kääntynyt ”välttämättömiin säästöihin”.

Niiden takiahan Eetu Salunenkin – pätevä ja kokenut johtaja – erosi tehtävästään!

Kiander kuvasi hyvin, että nyt eri puolueet ovat hyvin perustellen vaatineet nopeasti yleistäen miljardin lisää rahaa vanhusten hoivaan ja terveydenhuollon valinnanvapauteen, samoin miljardin lisää vuositasolla puolustusmenoihin, miljardin lisää väyläinvestointeihin ja miljardin lisää koulutukseen ja tutkimukseen. Eläkkeisiin tietysti myös.

En tyhjennä koko yhteiskuntapolitiikan ”pajatsoa” nyt, vaan jatkan myöhermmin. Tässä vaiheessa kuitenkin sellainen kannaotto, että viime kädessä onnistunut talouspolitiikka on avainasemassa. Se mahdollistaa ainakin osan edellä mainituista uudistuksista.

MUTTA niin ei tapahdu kuten oikeistolaiset talouspoliitikot ajattelevat, että eriarvoisuus ja progressiivisen verotuksen lieventäminen toimisi itsessään taloudellisena moottorina ja rikkaiden rikastuessa putoa sitten ”muruja” pöydältä köyhemmillekin. Näin ei tapahdu. Se on käytännössä nähty.

Ritakalliolla oli esityksessään vakuuttavia tilastoja, jotka osoittivat, että eriarvoisuus korreloi vahvasti köyhyyteen, huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen. Eli talous- ja sosiaalipolitiikan tulee olla Pekka Kuusen tavoin ajateltuna yhtä. Köyhyyden ja syrjäytymisen poistaminen tukee taloudellista kasvua ja taloudellinen kasvu voi – jos niin päätetään – kaventaa eriarvoisuutta ja vähentää köyhyyttä. Samasta puhuttiin Wienissä joulukuun alussa 10th Global Peter F Drucker -seminaarissa, jossa monet maailman talouselämän johtajat todistivat, että

terveydenhuoltoon panostaminen – samalla kun se tietenkin poistaa sairauksia – on myös tuottavuutta lisäävä asia, koska terve ja hyvinvoiva väestö pystyy aivan erilaisiin taloudellisiin saavutuksiin kuin eriarvoinen ja sairastava väestö,

Tässä on minun mielestäni (sosialidemokraattisen) pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisen ajattelun ja oikeistolaisen talousajattelun välinen ero.

Symbolisesti sanottuna: Oikeistolaiset ovat nousukkaita, jotka katolle päästyään vetävät tikkaat perässään. Sosialidemokraatitkin hyväksyvät kannustavuuden ja mahdollisuuden ”päästä katolle”, mutta se mahdollisuus on oltava kaikkien ulottuvilla.