MITÄ KOKOOMUS TAVOITTELEE?

Kirjoitin eilen (10. toukokuuta) Twitteriin seuraavan viestin:

”Kuten ennakkoon oli nähtävissä – Kokoomuksen kovista puheista huolimatta – 6 miljardin valtion menojen leikkaukset ovat supistumassa 2 miljardiin. Muu sopeutus toteutetaan erilaisilla ”tavoitteilla”, ”reformeilla” ja toiveilla, joiden vaikutus ”jää nähtäväksi”.”

Tämä oli kommenttini hallitusneuvotteluja vetävän Kokoomuksen Petteri Orpon edellisen päivän (9. toukokuuta) lausuntoon siitä, miten talouden tasapainoa aiotaan nyt hakea. Tänään Helsingin Sanomissa toimittaja Teemu Muhonen käsittelee lähes sivun laajuisessa artikkelissa samaa asiaa. HS:n otsikko on ”Vähättelikö Orpo leikkauksia vai onko hän luopumassa lupauksestaan?”. Kirjoituksen johdannossa todetaan: ”Orpon mukaan talouden tasapainotus voidaan hoitaa pääosin muilla keinoilla kuin suorilla säästöillä.”

Tämähän oli SDP:n keskeinen valtion taloutta koskeva argumentti vaalikeskustelujen aikana. Ei siis ihme, että Muhonenkin toteaa analyysissaan: ”Orpon lausunnot olivat kuitenkin lähempänä SDP:n vaaliohjelmaa kuin valtiovarainministeriön näkemystä.”

Käytin itse ennen vaaleja useita talouspoliittisia puheenvuoroja ja myös kirjoitin useita talouspoliittisia kirjoituksia, mm. verkkosivuilleni ja Facebookiini. Keskeinen viestini oli seuraava. Kahdeksan miljardin suuruinen valtion talousarvion alijäämä (siis tulojen ja menojen erotus, joka katetaan nyt lainalla) voidaan saada kurottua umpeen eli valtion talousarvio tasapainoon seuraavalla ”kaavalla”: 4 miljardia talouskasvun avulla, 2 miljardia verotuksen korotuksilla, painottuen suuriin tuloihin ja varallisuuksiin, 2 miljardia säästöillä valtion menoista. Aikataulu tämän toteuttamiseksi olisi kahdeksan vuotta, siis kaksi vaalikautta. Vuositason muutos joka vuosi ”edellisen päälle” olisi 1 miljardi vuodessa, josta talouskasvun ”osuus” olisi 500 miljoonaa euroa, verotuksen osuus 250 miljoonaa euroa ja varsinaisten säästöjen osuus 250 miljoonaa euroa. Kirjoitan mielelläni auki tämän toteutuksen yksityiskohtaisesti, mutta tässä yleinen ”kylmien numeroiden kaava”.

Petteri Orpokin on nyt herännyt siihen todellisuuteen, että poliittisesti – ja jo fiskaalisestikin – kuuden miljardin valtiontalouden leikkaus neljässä vuodessa ei ole mahdollinen. Valtion talousarviossa suuri osa menoista on sillä tavalla sidottuja, että niiden raju pienennys on vaikeaa, ainakin poliittisesti, osin myös teknisesti. Esimerkiksi eläkemenojen osuus on 10,6 miljardia euroa.

Nyt se poliittinen kysymys kuuluu: jos/kun Orpo on selvästi liukunut talouspoliittisessa arviossaan SDP:n suuntaan, mikä sai hänet priorisoimaan Perussuomalaiset mahdollisiksi tuleviksi hallituskumppaneiksi? Tähän tarjoan kahta vastausta:

1) Perussuomalaisten oppositiossa tapahtuvan jatkuvan kannatuksen kasvun pelko. Kokoomuksen kannatushan oli puoli vuotta ennen vaaleja gallupeissa yli 10 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Perussuomalaisten, mutta vaaleissa eroa oli enää alle yksi prosentti.

2) Kokoomuksen työelämän pelisääntöihin tavoittelemat rajut muutokset eli työehtosopimusten yleissitovuuden heikentäminen, paikallisen sopimisen voimistaminen ja ammattiyhdistysliikkeen laaja-alainen vaikutusvallan pienentäminen. Tämä lienee Kokoomuksen päätavoite – ja siihen ei SDP yhteistyökumppanina sovi. Tätä enteilevät myös Kokoomuksen valitsemat eduskunnan valiokuntien puheenjohtajuudet: perustuslakivaliokunta sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta.