Numero
äänestä numerolla
45

Aki Linden

Suositukset

 

 

Lainaus

Ilpo Lahti, psykiatrian dosentti, Turku

Olen tuntenut Akin opiskeluajoista lähtien. Hän perustaa mielipiteensä ja toimintansa varsin perusteelliseen taustatyöhön ja faktoihin ja kykenee muuttamaan käsityksiään, mikäli uutta tietoa ilmenee eivätkä aiemmat toimintamallit olekaan osoittautuneet toimiviksi. Taustalla on kuitenkin humaani ajattelutapa siitä, miten parempiosaisten on tuettava niitä, joilla ei mene hyvin. Mielenterveyden merkityksellisyys sosiaali- ja terveydenhuollossa on hänelle selviö. Eivätkä koulutus- ja kulttuuriasiat ole hänelle vieraita. Aki on väsymätön puurtaja edellä mainitsemieni asioiden edistämiseksi.

Lainaus

Arja Alho, päätoimittaja, eduskuntavaaliehdokas (Uusimaa)

Kun kysytään sosialidemokraattien kantoja sotesta, ylivoimaisen selväsanainen on Aki Linden! Aki eduskuntaan ja sote-ministeriksi niin saadaan valmista ja perustuslain mukaiset huomautukset hoidettua!

Lainaus

Anneli Kivijärvi, erikoislääkäri, kaupunginvaltuutettu (Raisio)

Itsekin lääkäri ja poliitikko kun jo -70-luvulta olen, olen tiiviisti ja mielenkiinnolla seurannut aikalaisen kollegani Aki Lindenin edesottamuksia niin politiikan kuin lääketieteenkin saroilla. Hänen toimintansa, tietonsa ja taitonsa, puheilmaisunsa ja ryhdikäs olemuksensa on herättänyt minussa suurta kunnioitusta ja arvostusta. Olen usein miettinyt, missä hänen kykyjensä mukainen kaikkein oikein paikka olisi. Ministerinä ehkä? Aki on kuitenkin keskittynyt virkatöihinsä suurimmalla tarmollaan kaikki nämä vuodet. Mutta nyt se hetki on koittanut!

Kun Aki Linden oli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja ja minä koko sen ajan hallituksen jäsen, opin häntä tuntemaan hyvin ja tarkemmin myös hänen lahjansa. Minulla ei ole monta kollegaa, joita voisin sanoa ihailevani. Aki on yksi heistä. En pelkästään ihaile häntä vaan olen melkein kateellinen. Mistä? Akilla on semmoinen kyky, jota en koskaan kelläkään muulla lähelläni ole nähnyt. Jos Aki saa illalla käteensä 200 sivua tylsiä asiakirjoja ja lausuntoja, hankesuunnitelmia jne. hän kykenee aamulla klo 9 yhden A4-sivun mittaisella tekstillä kattavasti kertomaan noiden papereiden sisällön. Ihan mahtavaa!

En ole koskaan eduskunta- tai kuntavaaleissa äänestänyt miestä. Nyt sen teen. Meillä on nyt ylivertainen ehdokas eduskuntaan.

Lainaus

Aimo Massinen (Turku)

Aki Lindenillä on paitsi kuuluva ääni, myös kova tahto ja taito tehdä muutoksia parempaan. Tunnen miehen. Siksi suosittelen äänestäjille numeroa 45.

 

Lainaus

Risto Santti, Anatomian professori (emeritus)

Aki tuli tutuksi yli 40 vuotta sitten.

Hän oli silloin ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelija. Opetusohjelmaan kuului solubiologian opintojakso. Aki osallistui loppukuulusteluun, jonka opintojakson vastaavana järjestin. Hänen vastauksensa olivat poikkeuksellisia. En ollut aikaisemmin sellaisia nähnyt enkä ole sellaisia sen jälkeenkään nähnyt en solubiologia enkä minkään muunkaan opintojakson kuulusteluissa. Kysymys ei ollut poikkeuksellisesta tiedollisesta hallinnasta vaan  aivan muusta.

Hän yhdisti kaikki kysymykset ja antoi kaikille saman vastauksen. En muista sitä sanatarkasti, mutta ajatus oli seuraava: Solubiologia on mikroskooppeineen mielenkiintoinen aihe ja olen odottanut mahdollisuutta sen opiskeluun. Minulla ei kuitenkaan ole vielä ollut aikaa sen opiskeluun.

On mahdollista, että hänellä oli samanaikaisesti meneillään yhteiskuntatieteelliset opinnot ja niihin liittyviä kuulusteluja tai vaikkapa opiskeluympäristöön tutustuminen. Akin ratkaisu oli kuitenkin rehellinen ja esimerkillinen. Tunne itsesi. Tunne rajasi on hyvä ohje kaikille. Älä peittele tietämättömyyttäsi keneltäkään ei potilaaltasikaan. Ratkaisu osoitti  myös poikkeuksellista  itsenäisyyttä.

Olen seurannut Akin virkauralla etenemistä. Solubiologia ei hänestä tullut. Eri tehtävissä toimiminen on taannut hänelle poikkeuksellisen monipuolisen  ja pelottavan terveydenhuollon asiantuntemuksen, jota täydentää selkeäsanaisuus ja väittelytaito. Kaikki kertomani Akin ominaisuudet, joista osa ilmeni jo opiskelun alkuvaiheessa osoittavat, että hänestä saisimme erinomaisen kansanedustajan.

Lainaus

Eskil Engström (Pargas)

Hoppas på att Du får SOTE tåget att ändra till en mera vettig riktning och att Åbolands sjukhus förblir kvar, helst som nu om det är möjligt! Därför ser jag dej som nästa social och hälsovårdsminister! Lycka till i Riksdagsvalet!

Lainaus

Eeva Strand (Mynämäki)

Tieto-taito. Kokemus. Valmiina eduskuntaan.

Lainaus

Veikko Laakso (Emerituslehtori, Turku)

Akin tutkinnot – erikoislääkäri ja valtiotieteen maisteri – osoittavat kiinnostusta yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Erilaiset luottamustoimet ja ennen kaikkea laaja-alainen kokemus terveydenhuollon tehtävissä terveyskeskuslääkäristä Husin johtoon asti on tehnyt Akista vertaansa vailla olevan terveydenhuollon asiantuntijan. Juuri nyt Akin taidoilla olisi käyttöä eduskunnassa ja valtionhallinnossa. Paitsi asiantuntijana luotan Akiin ennen kaikkea julkisten terveyspalvelujen vankkumattomana puolustajana.

Eikä tässä kaikki. Hallituksen sote-sekoilun keskellä on sivummalle valitettavasti jäänyt monia muita tärkeitä kysymyksiä kuten kasvatus-, koulutus- ja tiedepolitiikka, työelämäsuhteet jne. joihin tiedän Akin niin ikään perehtyneen ja ennen kaikkea korostavan tässäkin ihmisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja oikeudenmukaista kohtelua. Aki on laajasti vihkiytynyt myös kulttuuripolitiikkaan, mihin tiettyä syvyyttä tuo Akin kaksikielisyys.

Kanssaihmisenä Aki on kokemukseni mukaan ystävällinen, huomaavainen, tulee kaikkien kanssa mutkattomasti toimeen ja osaa asiantuntijana selittää vaikeatkin asiat ytimekkäästi ja ymmärrettävästi. Tällaista henkilöä on helppo suositella eduskuntavaaleissa kenelle hyvänsä äänestäjälle.

 

 

Lainaus

Antti Vuorenrinne (päätoimittaja, eläkkeellä, Turku)

Suosittelen lämpimästi Aki Lindénin valintaa kansanedustajaksi. Muistan hänet vuosikymmenten takaa naapurikoulun karismaattisena teinijohtajana Porissa.

Ja seuraavan kerran Turun aktiivisena kaupunginvaltuutettuna. Aki onnistui urallaan ratkaisemaan lähes mahdottomilta tuntuvia haasteita, esimerkiksi Porin perusterveydenhoidossa ja myös HUS:n toimitusjohtajana. Tietysti kansanedustaja on vain yksi kahdestasadasta mutta olen varma siitä, että Akin kokemuksilla, tiedoilla ja taidolla noustaan sielläkin eturiviin.

 

 

Lainaus

Maija Anttila (Helsinki)

Aki on erittäin osaava ja selkeäsanainen. Hän on johtanut suurta julkisen sektorin organisaatiota yliopisto sairaala HUSia hyvin ja tehokkaasti. Luottaisin hänen kykyynsä ministerinä uudistaa maamme sote järjestelmä. Akista saisimme hyvän kansanedustajan. Toivon, että kaikki Tehyläiset äänestävät häntä.