Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, professori Lasse Lehtonen avasi vaalikampanjansa ehdotuksella, jonka mukaan pitäisi panostaa 200 miljoonaa euroa lisää rahoitusta yksityisen terveydenhuollon sairausvakuutus- eli Kela-korvauksiin. Samassa yhteydessä hän toteaa, että Suomessa terveydenhuollon julkinen rahoitus on riittämätöntä.

Tunnemme toisemme vuosikymmenien ajalta ja olimme läheisiä työtovereita HUS:in johdossa lähes 10 vuotta. Olemme paljon keskustelleet terveydenhuoltojärjestelmistä, terveydenhuollon rahoituksesta ja palveluista.

Mitä siis ajattelen Lehtosen ehdotuksesta?

1. On hyvä, että Kokoomuksen ehdokas uskaltaa todeta, että Suomessa terveydenhuollon julkinen rahoitus on riittämätöntä ja sitä pitäisi lisätä. Tämä on eri linja kuin Kokoomuksen puolueena ilmaisema linja, jota puolueen edustajat eduskunnassa ja kunnissa ovat noudattaneet. Suomessa nimenomaan julkisesti rahoitetulle lääkärille pääsy – joka on Lehtosen ehdotuksen ydin – olisi paljon paremmassa kunnossa, jos Kokoomuksen johtamat suuret kunnat olisivat panostaneet rahoitusta tämän toteuttamiseksi. Mutta linja on ollut toinen: tärkeintä on ollut veroprosentin alhaisuus, ei terveydenhuollon julkisen rahoituksen lisääminen. Olen tämän kuullut useasti Turun, Espoon tai Helsingin johdolta. Tilanne on nyt kaikkien nähtävillä. Korostan vielä erikseen, että tämä ”nuukuus” koskee yhtä lailla terveyskeskuksen omien lääkäreiden palkkaamista kuin palveluiden ostamista verorahalla yksityiseltä sektorilta. Tärkeintä on ollut, että ”rahaa ei kulu”, ”ihmiset hoitakoon terveytensä itse omilla rahoillaan ja vakuutuksillaan”.

2. Edellisellä vaalikaudella (pääministeri Sipilä, valtiovarainministeri Orpo) leikkasi hallitus Kelan lääkäri-, hammaslääkäri- ja tutkimuskorvauksia 130 miljoonalla eurolla. Erityisen voimakas – 70 miljoonaa euroa – oli hammashuollon kela-korvausten leikkaus. On täysin epäuskottavaa, että Kokoomus ensi vaalikaudella olisi valmis lisäämään kela-korvauksia 200 miljoonalla eurolla. Tämä olisi karkeasti saman suuruinen korotus kuin edellisen ja nykyisen hallituksen toteuttama kela-korvausten leikkaus. Erona näidenkin leikkausten välillä on se, että Marinin hallituksen aikana kyseessä oli STM:n hallinnonalan sisällä tapahtunut sisäinen rahoituksen siirto kela-korjauksista vanhusten tehostettuun palveluasumiseen, eli ”menojen priorisointi”, josta nykyinen oppositio aina hallitusta muistuttaa.

3. Kokoomus julkaisi tammikuun lopulla talouspoliittisen ohjelmansa. Siinä ei esitetä mitään lisärahoitusta sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sen sijaan sote-sektori muodostaa keskeisen osan Kokoomuksen kaavailemista menojen leikkauksista. Tämähän on luonnollista, koska sote-sektorin rahoitus muodostaa melkein puolet koko valtion 81 miljardin euron budjetista: hyvinvointialueet 22 miljardia euroa ja STM:n pääluokka 16 miljardia euroa. Lisäksi valtion eläkemenoja on budjetissa 5,3 miljardia.

Kokoomus on kohdistamassa 1 miljardin euron säästöt valtion budjetin indekseihin, joista suurin osa muodostuu sote-palveluiden ja sosiaaliturvan indekseistä. ”Julkisen hallinnon tehokkuusohjelmalla”, josta siitäkin suurin osa kohdistuisi sote-palveluihin (koska ne ovat julkisen hallinnon suurin osa), Kokoomus hakee 1 miljardin euron säästöjä. Aikaisemmin Lasse Lehtonen on kritisoinut voimakkaasti sitä, että hyvinvointialueiden rahoituslain perusteella sotealueiden rahoituksen yleisestä yhden prosentin reaalikasvutarpeesta maksetaan vuosina 2025-2029 vain 80 % eli 0,8-prosenttiyksikköä eli säästetään 0,2 %-prosenttiyksikköä eli n. 50 miljoonaa euroa. Nyt miljardien säästöt ovatkin täysin hyväksyttäviä kun on allekirjoittanut Kokoomuksen ehdokkuuden. Lisäksi Kokoomuksen talousohjelmassa on vielä kolmas yhden miljardin ”yleinen” julkisten menojen säästö, joka saadaan ”priorisoimalla” menoja. Totean jälleen kerran, että sote- ja sosiaaliturvan menot ovat puolet valtion budjetista. Tuskin ne jäisivät tämän ulkopuolelle. Neljäs miljardin säästö on sitten kohdistettu jo aivan korvamerkitysti sote-palveluihin! Edellä kerrottu asettaa täysin epäuskottavaan valoon Lehtosen vaatimukset terveydenhuollon julkisen rahoituksen lisäämisestä. Kela-korvaukset ovat siis julkista terveysrahoitusta, jos tämä on jollekin epäselvä asia.

4. Siirryn nyt Lehtosen esityksen positiivisiin kohtiin. Ensimmäinen niistä on maininta 200 miljoonasta eurosta. Se on juuri se summa, jolla me saisimme Suomessa perusterveydenhuollon lääkäripalvelut toimimaan hyvin. Olen itse esittänyt tätä summaa vuodesta 2010 lähtien. Se on yksi prosentti koko sote-alueiden menoista. Vastuullinen ja tavoitehakuinen sotejohto toteuttaisi tämän jo olemassa olevan rahoituksen sisäisillä siirroilla, koska erityisesti perustason hoidon jatkuvuuteen panostaminen (omalääkäri ja omahoitaja) tuottaa tieteellisesti pätevien tutkimusten mukaan ”takaisin” paljon suuremmat kustannukset vähentyneinä muiden terveyspalveluiden käyttönä.

Hoitotakuun toteuttamiseen ja eduskunnan yksimielisen hoidon jatkuvuutta painottavaan lausumaan (omahoitaja, omalääkäri) budjetoitiin vuoden 2023 valtion budjettiin 73 miljoonaa euroa ja vuoden 2024 budjetin tekniseen kehykseen 135 miljoonaa euroa. Itse asiassa jälkimmäinen on 165 miljoonaa euroa, josta 30 miljoonaa euroa on siirtoa sote-alueiden rahoituksen sisällä ja 135 miljoonaa euroa uutta lisärahoitusta.

Mitä 200 miljoonalla eurolla saa? Esimerkiksi 4 miljoonaa yleislääkärikäyntiä (a 70 euroa, josta 20 euroa potilas maksaa itse terveyskeskusmaksuna). 70 euroa on hinta, jolla viime aikoina on saanut tarjouskilpailuissa hankittua ostopalveluna 20-30 minuutin pituisen yleislääkärin vastaanottokäynnin. Jos käynnin hinta on 100 euroa ja omavastuu 20 euroa, on käyntien määrä 2,5 miljoonaa. Luonnollisesti palveluiden valikoima voi 200 miljoonalla eurolla olla myös muu: lääkärikäynnit, hoitajakäynnit, fysioterapeutin vastaanotot, diagnostiset tutkimukset: kuvantaminen ja laboratorio.

5. Olen Lehtosen kanssa samaa mieltä siitä, että Kokoomuksen tähän asti yksipuolisesti korostama palveluseteli ei ole em. uudistuksen toteutukseen hyvä malli. Parhaat mallit ovat oman henkilöstön palkkaamien ja pitkäjänteinen hyvää laatua painottava ostopalvelu eli hyvin toteutettu kilpailutus. Erityisesti ammatinharjoittajien merkitys on tässä suuri. Palveluseteli sopii ”kertapalveluihin”, kuten esimerkiksi yksinkertaisiin leikkauksiin. Perusterveydenhuollossa olennaista on hoidon jatkuvuus ja pitkäjänteisyys.

6. Lehtonen itse asiassa kuvaa sairausvakuutusjärjestelmää toisenlaisena kuin se nyt on. Nykyiseen kela-korvausjärjestelmään 200 miljoonan euron ”upottaminen” ei tuottaisi sitä, mitä Lehtonen lupaa ja tavoittelee eli 20 % omavastuuta ja 80 % korvaustasoa. Olen itse tuonut useissa esityksissä esille saman mihin Lehtonenkin viittaa: kansainvälisesti sairausvakuutus- eli sosiaalivakuutusmalli toimii eri tavalla kuin Suomen nykyinen kela-korvaus. Muissa maissa sovitaan valtakunnallisesti – samaan tapaan kuin meillä palkoista – mitkä ovat hyväksyttävät palveluiden hinnat ja kuinka suuri on niistä saatava korvaus, ei lääkäri tai muu ammatinharjoittaja voi laskuttaa ”mitä lystää” ja sitten automaattisesti tulee korvaus esim. 80 %, vaan on sovittu esimerkiksi vastaanottokäynnin hinta 80 euroa ja siitä korvaus 50 euroa (eikä mitään ”toimistomaksuja” tms.).

Tällainen sairausvakuutusmalli eroaa hyvin vähän veropohjaisesta terveydenhuollosta. Nämä kaksi malliahan ovat vallitsevat: veropohjainen eli Beveridge-malli (UK, Ruotsi, Suomi jne.) ja sosiaalivakuutuspohjainen eli Bismark-malli (mm Saksa ja Ranska). Kansainvälisen vertailun mukaan veropohjainen malli on kustannuksiltaan rahoittajille pienempi, mutta juuri samasta syystä eli ”rautaisesta verohäkistä” johtuu se, että niukan rahoituksen takia esiintyy hoitojonoja ja tyytymättömyyttä. Sosiaalivakuutusmallissa julkista rahoitusta säädellään yleensä omavastuiden tasoa säätämällä. Meillä tämä malli on käytössä lääkekorvauksissa.

Eli kunnollinen toimeenpano edellyttäisi meillä suurta muutosta koko nykyiseen sairausvakuutusjärjestelmään. Nykymalliin ”upotettuna” 200 miljoonaa euroa jakaantuisi alueellisesti täysin epätasa-arvoisesti eikä sen vaikuttavuudesta eli terveyshyödystä olisi näyttöä.

7. Loppuyhteenveto.

Miksi pidän itse veropohjaista mallia, johon mm. sairaalamme ja neuvolamme perustuvat, myös perusterveydenhuollossa parempana kuin sairausvakuutusmallia?

Ensinnäkin siksi, että silloin voimme paremmin toteuttaa erikois- ja peruspalveluiden integraatiota kun kaikki palvelut ovat yhtenäisen rahoituksen piirissä. Erillisten osien irrottaminen kokonaisuudesta eli monikanavaisuuden lisääminen ei edistäisi kokonaisvaltaisesti sotepalveluiden toimintaa ja etenkään monisairaiden hoitoa, joille tärkeintä on eri palveluiden yhteensovitus. Nämä potilaat aiheuttavat 80 % kaikista terveydenhuollon kuluista.

Toiseksi siksi, että Lehtosen kaavailema ”200 miljoonaa euroa, 80 % korvaus, 20 % omavastuu” toteutuisi oikeudenmukaisemmin ja paremmin hyvinvointialueiden suorittamana ostopalveluna kuin rahan siirtona alueellisesti hyvin epätasaisesti maassamme jakaantuneen yksityisen sektorin tukemisen kautta. Sama raha voidaan tehokkaammin ja tasa-arvoisemmin kohdentaa potilaiden hyväksi hyvinvointialueiden kautta. Joku alue voisi toteuttaa omalla alueella vaikkapa ”sairausvakuutusmallia”, joku toinen ostopalvelua, ja kolmas oman henkilöstön palkkaamista.

Kolmanneksi siksi, että nykyinen sairausvakuutuksemme ei toimi kuten sairausvakuutuksen pitäisi toimia ja kuten se vertailumaissa toimii. Jos tähän malliin halutaan satsata, pitää se uudistaa perusteellisesti. Nyt valinta on kuitenkin poliittisesti yksimielisesti tehty verotukseen perustuvan mallin hyväksi.

8. Haaste.

Lopuksi haastan Lasse Lehtosen edellä olevista asioista julkiseen keskusteluun, ”herrasmiesten kaksintaisteluun”, toinen tilaisuus Turussa, toinen Espoossa eli kummallekin kotikenttäetu (Lasse on suuri jalkapallon ystävä!).