Julkaistu alun perin Facebookissa 23.1.2023.

Edellisessä päivityksessäni (julkaistu 15.1.2023) kirjoitin lopussa, että jatkan tämän velkakysymyksen käsittelyä – tässä siis ”osa 2”.

Otsikon alempi osa on suora käännös ekonomisti Johnny Åkerholmin haastattelusta Hufvudstadsbladetissa 29.12.2022. Sen otsikko oli ”Får vi fart på tillväxten så slipper vi skära ner”.

Aluksi on todettava, että vuoden 2019 vaalien jälkeen aloittaneen Rinteen hallituksen ja sen työtä jatkaneen Marinin hallituksen laajassa ohjelmassa tavoiteltiin ennätyskorkeaa 75 prosentin työllisyysastetta ja julkisen talouden tasapainoa vaalikauden päättyessä. Työllisyysastetavoite on melkein saavutettu, mutta julkisen talouden tasapainotavoitetta ei.

Maailmantalous kohtasi koronapandemian myötä nykyisen ajan suurimpiin kuuluvan kriisin vuoden 2020 alussa ja vuonna 2022 naapurimaamme Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tämä johti välillisesti energiakriisiin. Nämä tapahtumat aiheuttivat maailmanlaajuisesti ja tietenkin myös Suomessa taloudellisten olosuhteiden täydellisen muutoksen. Marinin hallitus on luotsannut Suomea kriiseissä ja hoitanut tämän tehtävän hyvin. Velan nopea kasvu on yksi seuraus tästä kolmoiskriisistä. Ei se olisi ollut yhtään pienempi muillakaan hallituskokoonpanoilla.

Nyt vallitsee laajasti jaettu näkemys siitä, että ns. kestävyysvajetta tai julkisen talouden alijäämää tulee pienentää. Vajeen suuruudeksi on määrittänyt 8-9 miljardia euroa. Sen kokonaan poistamisen on arvioitu vaativan kaksi vaalikautta eli kahdeksan vuotta. Tavoite on kunnianhimoinen. Viittaan kirjoitukseni alkuun: tasapainoa tavoiteltiin jo vuodelle 2023, ja nyt uudessa tilanteessa vuodelle 2031. Miten maailma muuttuu ja mitä kaikkea tapahtuu vuosina 2023-2031, sitä emme tiedä.

Millainen tämä ”kahdeksan vuoden talousohjelma” voisi olla. Tämä on suurten lukujen laskelma – ilman desimaaleja. Suomen bruttokansantuote (BKT) oli vuonna 2022 arviolta 270 miljardia euroa. Valtion vuoden 2023 talousarvio on 81 miljardia euroa (ilman lisätalousarvioita). Bruttoveroaste, joka sisältää myös kuntien verotulot ja lakisääteiset sosiaaliturvamaksut, on 41 prosenttia. Valtion verotulojen arvioidaan olevan 65 miljardia euroa vuonna 2023.

”Kahdeksassa vuodessa tasapainoon” tarkoittaa, että vuonna 2031 ei enää kasvateta valtion velkaa. Valtionvelka kuitenkin kasvaa vuosina 2023-2030, mutta hidastuen, esimerkiksi 8 milj. eurolla vuonna 2023, 7 miljoonalla vuonna 2024, 6 miljoonalla 2025, 5 miljoonalla 2026, 4 miljoonalla 2027, 3 miljoonalla 2028, 2 miljoonalla 2029 ja yhdellä miljoonalla 2030. Yhteensä siis 36 miljoonalla eurolla ”matkalla tasapainoon”.

Jotta tähän päästäisiin, tulee valtion todellisten ja pysyvien tulojen reaalisesti lisääntyä tai valtion menojen reaalisesti pienentyä vuoden 2023 tasoon verrattuna. Tämä tapahtuisi edellisen kappaleen laskelman mukaan asteittain, esimerkiksi joka vuosi yhdellä miljoonalla eurolla verrattuna edelliseen vuoteen. Tässähän se haaste onkin. Mitkä ovat vaihtoehdot?

Niitä on periaatteessa kolme:

1) valtion verotulojen myönteinen kasvu yleisen talouskasvun myötä, siihen otsikon toinen osa eli Åkerholmin sitaatti viittaa,

2) verotulojen kasvu verotusta kiristämällä,

3) pysyvien menojen pienentäminen eli karsiminen.

Näistä sekä 1) ja 2) sisältävät tietenkin erilaisia vaihtoehtoja: veropohjan tiivistys, eri verolajien käyttö, kuten arvonlisävero, valmisteverot, haittaverot, pääomavero, ansiotulovero jne. Joku verotuksen muoto voi kiristyä, joku toinen lieventyä. Ansiotuloverotuksen kiristäminen – ainakaan pieni- ja keskituloisten osalta – ei saa kannatusta.

Menojen karsimisen luulisi olevan ”helppoa” valtion 81 miljardin budjetissa, mutta ei se suuressa mittakaavassa ole. Miksi? Tarkastellaan asiaa hieman. Valtion budjetin lähes 500 menojen kohteesta 20 suurinta kattaa 83 % kaikista menoista. Ylivoimaisesti suurin, peräti neljännes koko budjetista, on hyvinvointialueiden menot. Kaksi toiseksi suurinta (kumpikin yli 5 miljardia euroa) ovat valtion eläkemenoja. Yhtä suuri on puolustusmenojen määrä. Seuraavaksi suurin on perhe-, asumis- ja perustoimeentulotuen menot, sekin lähes viisi miljardia. Tämän luvun sisällä suurimmat momentit ovat lapsilisät ja asumistuen menot. Nyt onkin jo koossa puolet valtion budjetin menoista! Seuraavat viisi suurinta menojen kohdetta ovat kuntien valtionosuudet (3,6), korkeakoulujen ja tieteen menot (3,5), EU:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden maksut (2,5), työttömyysturva (2,3), sairausvakuutus (mm lääkekorvaukset) (2,3). Tässä vaiheessa on koossa 69 % valtion menoista. 10 seuraavaksi suurinta nostavat osuuden siis 83 %:iin. Loput yli 400 kohdetta muodostavat 17 %.

Muutaman sata miljoonaa euroa on aina mahdollista leikata valtion menoja, mutta miljardin leikkaaminen kahdeksana vuonna peräkkäin ei ole realistista. Siksi tasapainoa haettaessa tullaan käyttämään kaikkia edellä kerrottuja keinoja eli luottamusta talouskasvun aikaansaamaan verotulojen kasvuun, kohdennettuja muutoksia verotuksessa, joidenkin menojen pienentämistä tai ainakin niiden kasvun pysäyttämistä. Eduskunnan ja hallituksen kokoonpano ja poliittiset arvovalinnat viime kädessä määrittelevät millainen on ”mix” eli toimenpiteiden valikoima. Varmasti kaikkien toiveissa on talouskasvu, koska se sekä kasvattaa valtion verotuloja että pienentää mm. työttömyys- ja toimeentulomenoja. Siksi seuraava kysymys – josta kirjoitan seuraavaksi – on miten talouskasvua vauhditetaan!