Lähetin alla olevan kirjoitukseni Helsingin Sanomien mielipideosastolle 12.2.2023. Koska sitä ei ole vielä julkaistu, päätin julkaista sen täällä Facebookissa. Lehdillä ei tietenkään ole mitään velvollisuutta julkaista kaikkia heille lähetettyjä kirjoituksia. Kirjoitus ei myöskään ole kritiikkiä valtiotieteen tohtori Sixten Korkmanin 11.1. HS:ssa julkaistuun kirjoitukseen, joka oli erinomainen, kuten myös hänen 21.2.2023 kirjoituksensa. Sain kuitenkin tuosta 11.1. kirjoituksesta kimmokkeen omalle kirjoitukselleni.

Suomessa suuri osa sosiaaliturvasta on kattavaa eli universaalia, mutta terveydenhuolto on erikoinen sekoitus sairausvakuutusta, valtiollista, kunnallista (aikaisemmin) ja kokonaan yksityistä ”out of pocket”-rahoitettua toimintaa. Se on aihe, josta on perusteltua käydä keskustelua. Alla lähettämäni kirjoitus.

Suomessa ei ole universaalia terveydenhuoltoa

Helsingin Sanomat julkaisi 11.1.2023 erinomaisen valtiotieteen tohtori Sixten Korkmanin kirjoituksen ”Universaalisuusperiaate on hyvinvointivaltion ydin”. Olen kirjoituksen keskeistä sisällöstä samaa mieltä Korkmanin kanssa. Yhdestä kohdasta haluan kuitenkin tuoda esille erilaisen arvion. Tiivistän sen lainauksilla hieman kärkevästi. Korkmanin mukaan meillä Suomessa ”kaikilla on oikeus terveyspalveluihin” ja ”anglosaksisissa maissa autetaan lähinnä vain heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä”.

Jos vertaamme anglosaksisten maiden ”emoa” eli Englantia tai laajemmin UK:ta Suomeen, näyttää asia olevan juuri päinvastoin. Britannian valtiollinen National Health Service (NHS) on julkisten terveydenhuoltojärjestelmien edelläkävijä. NHS luotiin heti sotien jälkeen Labour-hallituksen aikana. Keskeisenä toimeenpanija oli terveysministeri Aneurin Bevan.

Liioittelematta voidaan sanoa, että tämä maksuttoman julkisen terveydenhuollon järjestelmä on iskostunut niin syvälle brittiläiseen yhteisöön ja poliittiseen perimään, että sitä eivät ole horjuttaneet edes radikaalit hallitusvaihdokset. Lontoon Olympialaisten avajaisseremoniassa NHS nostettiin 7000 tanssijan voimin symboloimaan valtion huolenpitoa kansalaisistaan. Me suomalaiset tunnemme tätä järjestelmää kenties parhaiten englantilaisten TV-sarjojen kautta, joissa kotikäyntejä tekevä yleislääkäri (general practitioner, GP) on ”omalääkärinä” joustavasti väestönsä saatavilla. Hoito on maksutonta kuten GP:n määräämät lääkkeetkin.

Suomessa oli vuodenvaihteeseen saakka neljä eri terveydenhuoltojärjestelmää: kuntien terveyskeskukset, sairaanhoitopiirien sairaalat, työterveyshuolto ja laaja yksityissektori. Hyvinvointialueiden myötä terveyskeskukset ja sairaalat kuuluvat nyt samaan organisaatioon, jonka menoista vastaa valtio – askel NHS:n suuntaan siis. Ongelmamme on terveyskeskusten lääkäri- ja hammaslääkärivastaanottojen heikko saatavuus. Tilanne on vuodesta 2000 suorastaan romahtanut. Rahoitus ja henkilöstö lisääntyivät 2000-luvulla kolmessa muussa terveydenhuoltomme osassa, mutta polkivat paikoillaan tai heikentyivät kuntien terveyskeskuksissa. Tähän odotetaan nyt perustellusti korjausta.

UK:n bruttoveroaste on alhaisempi kuin Suomen. UK ei ole sosiaaliturvan tai koulutuksen mallivaltio, mutta julkiseen terveydenhuoltoon on panostettu. Suomi on korkean veroasteen valtio, mutta me emme saa järjestettyä julkisia lääkäripalveluja kaikille. Työterveyshuolto kyllä toimii, mutta sen piirissä ei ole 2/3 väestöstä.

Vaaleista toisiin terveydenhuolto on esillä. Väestötutkimuksissa se on toistuvasti kansalaisten mielestä tärkein palvelu. On aika saada myös Suomeen universaali, koko väestöä oikeasti palveleva julkinen terveydenhuolto. Sana ”julkinen” tarkoittaa tässä rahoitusta.