Tein iltapäivällä nopeasti edellä olevan päivityksen tutustuttuani tuoreeseen Orpon hallitusohjelman perusteella laadittuun sairaalahoidon työnjaon ja päivystysten selvitykseen. ”Suomentamisessa” minua auttoi nykyisen sairaalaverkostomme ja viime vuosikymmenten sairaanhoitolinjausten tunteminen. Ei ole itse asiassa kovin vaikeaa päätellä mihin karsinta iskisi. Ainoa korjausta vaativa asia päivityksessäni oli seuraava: Sipilän hallitusohjelmassa ei ollut tavoite pienentää erikoissairaanhoidon kustannuskehitystä 250 miljoonalla eurolla, vaan 350 miljoonalla! Se muodostui kahdesta eri osasta, joiden suuruudet olivat 200 ja 150 miljoonaa. Mutta se on ”mennyttä maailmaa”, eikä se siis koskaan toteutunut.

Tämän päivän aikana käyty keskustelu – mm. A-Talk äsken – osoittaa kuinka sekavalta tämä saadaan näyttämään. Asiantuntijatkin ovat eri mieltä, poliitikoista tietysti puhumattakaan. Yksi puhuu ”aidasta”, toinen ”aidan seipäistä”! Erikoissairaanhoidon kokonaisuus on terveydenhuollossa ja kansantaloudessamme suuri, n. 7 miljardia euroa. Kyse on hyvin asiantuntijavaltaisesta toimialasta, joka kehittyy sisällöllisesti nopeasti ja joka työllistää yli 100 000 ammattilaista. Potilaille, joita me kaikki potentiaalisesti olemme, kyse voi olla elämän ja kuoleman asioista. Tällä taustalla toimialan muutoksista pitää pystyä keskustelemaan maltillisesti ja vakavasti. Turhat poliittiset heitot ja piikit kannattaa jättää reppuun.

Tällä foorumilla on mahdotonta pureutua kaikkiin yksityiskohtiin. Siksi korostan kokonaiskuvaa ja yleistä näkemystä. Nyt käsillä olevan hanke on lähtöisin pääministeri Orpon hallitusohjelmasta. Sen taloudellisissa liitteissä on kuvattu, että tavoitteena on saada kustannussäästöjä erikoissairaanhoidosta 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Se muodostuu kahdesta eri osasta, joista toinen on 75 miljoonaa euroa ja toinen 25 miljoonaa euroa. Näiden lisäksi (!) hallitusohjelmaan on kirjattu sellainen n. 900 miljoonan euron yleinen kustannussäästötavoite hyvinvointialueille, joka ei perustu hallituksen esittämiin lakeihin, vaan ”alueet toteuttavat ne itse”.

Korostan, että en väitä nykyisiä kustannuksia leikattavan 100 miljoonalla eurolla – nehän kasvavat jo palkankorotusten ja muiden tuotantopanosten kustannustason muutoksesta (inflaatio) johtuen joka tapauksessa. Kyse on tavoitteesta leikata kustannusten kasvua. En pidä tätä tavoitetta kuitenkaan realistisena, kuten ei näytä pitävän VTV eli Valtiontalouden tarkastusvirastokaan.

Toki 100 miljoonaa euroa on ”vain” 1,5 % julkisen erikoissairaanhoidon kaikista kustannuksista, mutta kyse on nyt siitä, että esitetyillä ehdotuksilla tämä ei ole toteutettavissa – ainakaan helposti. Erikoissairaanhoidon kustannustenrakenne on seuraava: palkat ja niihin liittyvät sivukulut 60 %, kiinteistöt 10 %, tarvikkeet (mm. lääkkeet) 15 % ja palveluostot (mm. ICT) 15 %. Jos tarkoitus on keskittää potilaiden hoitoa, mutta kuitenkin hoitaa nykyinen ja kasvava määrä potilaita, eivät esim. tarvikkeet vähene. Jos asennetaan 15 000 tekoniveltä, kuluu näitä laitteita tuo 15 000 kpl siitä riippumatta, asennetaanko ne 10 vai 20 sairaalassa. Kiinteistömenotkaan eivät vähene. Tyhjilleen jäävistä sairaalatiloista ei päästä helpolla eroon ja uusien rakentaminen maksaa. Jäljelle jäävät pääasiassa henkilöstökulut. Niiden ”kaava” on seuraava: erikoissairaanhoidon tavanomaisella henkilöstörakenteella yksi miljoona euroa vastaa 17 henkilöä. 100 miljoonaa euroa on siis 1700 henkilöä.

Eräs seikka, joka tuli esille niinikään A-studiossa ja sisältyy myös sairaalaselvitykseen, sekä Orpon hallitusohjelmaan, on yksityisen terveydenhuollon säätelyn väljentäminen. Samalla kun siis tiukennetaan otetta julkisista sairaaloista, helpotetaan yksityisten toimintaa. Tämä tarkoittaa kohtaa, jossa esitetään luovuttavaksi nykyisestä säädöksestä, joka sallii yleisanestesiaa (eli ”nukutuksen”) edellyttävän leikkaustoiminnan vain sairaaloissa, joissa on ympärivuorokautinen päivystys. Tämähän on perustunut potilasturvallisuuteen. Nyt jos tätä säädöstä kevennetään, avataan samalla tie leikkausten lisäämiseen yksityisissä sairaaloissa, josta puolestaan seuraa rajallisen henkilöresurssin aikana lääkäreiden ja hoitajien lisääntyvä siirtyminen yksityisiin sairaaloihin. Se puolestaan vähentäisi henkilöstöä julkisissa sairaaloissa. Ei tarvitse olla ”suurikaan ajattelija” ymmärtääkseen, että jos saa valita rahakkaan päivätyön ja päivystysvelvollisuuden sisältävän raskaamman ja heikommin palkatun sairaalatyön välillä, kallistuu vaaka monella ensiksi mainitun suuntaan.

On selvää, että sairaalaselvitystä perusteellaan monilla positiivisilla tavoitteilla, mutta on myös realistisesti nähtävä koko hankkeen yhteys Orpon hallituksen pyrkimyksiin julkisten palveluiden ja niiden vaatiman rahoituksen pienentämiseen.