Olen hämmästellyt ns. asiamediankin heikkoa kykyä analysoida sote-menoja ja erityisesti niiden viime aikoina usein uutisioitua ”rajua kasvua”. Sosiaalinen media on sitten tietenkin vielä asia erikseen. Kaikki faktatieto on kuitenkin saatavilla. Eli hieman pitäisi nähdä vaivaa kun kirjoitetaan tai puhutaan valtion budjetin suurimmasta momentista. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsitteli vuoden 2023 hyvinvointialueiden kustannusten kehitystä kokouksessaan 8.4.2024. Sieltä löytyy verkosta kaikkien kuultujen asiantuntijoiden tiiviit esitykset.

Keskeisin johtopäätös, joka ehkä vähitellen (?) tavoittaa myös pääministeri Petteri Orpon, oli seuraava: hallinnollinen sote-uudistus eli hyvinvointialueiden perustaminen ja niiden toiminnan aloitus 1.1.2023 EI ollut vuoden 2023 kustannusten kasvun ja siitä seuranneiden alijäämien syy. Yhteensä alijäämät olivat 1,45 miljardia euroa eli näin paljon 21 alueen tulot olivat niiden menoja pienemmät. Tämä on n. 5 % alueiden yhteenlasketuista 29-30 miljardin euron menoista. Valtion suora budjettirahoitus (vuonna 2024 24,7 mrd. €) muodostaa n. 85 % alueiden kaikista tuloista. Muita tuloja ovat mm. asiakasmaksut ja palveluiden myynti sekä useista eri lähteistä kertyvät muut tulot.

Vuoden 2023 hyvinvointialueiden suora budjettirahoitus päätettiin eduskunnassa syksyllä 2022 osana vuoden 2023 talousarviota. Tuossa vaiheessa ei ollut lopullista tietoa siitä kuinka suuret olivat sote-palveluiden kustannukset olleet vuonna 2022 kuntien vastatessa niistä. Myös ennakkonäkemys vuoden 2023 kustannustason kehityksestä (palkat, tarvikkeiden hinnat, kiinteistökulut jne.) oli puutteellinen. Vuonna 2023 kaikki keskeiset kustannukset kasvoivat merkittävästi ennakkoarvioita enemmän. Palkankorotukset olivat kaksinkertaiset, inflaatio kolminkertainen jne. Näiden aiheuttama vaikutus kustannusten ylittymiseen oli hyvin lähellä tuota 5 % luokkaa. Palvelut eivät juuri laajentuneet eikä henkilöstö lisääntynyt vuonna 2023, mutta esimerkiksi yksityisiltä ostettujen sotepalveluiden kustannukset kasvoivat 15-20 % edellisestä vuodesta. Tämänkin taustalla oli toimialan yleinen kustannustason kohoaminen.

Jos vuonna 2023 sotepalveluiden rahoituksesta olisivat vielä vastanneet kunnat, olisimme todistaneet ennätyksellisiä kuntaverojen nostoja – yhdestä kolmeen prosenttiyksikköä kunnasta riippuen.

Sotealueiden rahoitusta säätelevässä laissa on periaatteessa huomioitu se, että etukäteen on vaikea tietää tarkasti kustannustason muutosta. Siksi edellisen vuoden toiminnan (2023) tilinpäätösten valmistumista (2024) seuraavan vuoden (2025) aikana alueet saavat valtakunnallisen alijäämän ns. jälkikäteistarkistuksena. Kukin alue ei kuitenkaan saa ”omaa” alijäämäänsä, vaan oman budjettinsa suuruuden mukaisen osuuden tästä. Tähän sisältyy kannustavuutta. Jos alue on ollut taloudenpidossaan tiukka, saa se enemmän kuin sen oma alijäämä on ollut. Vastaavasti heikosti taloutensa hoitanut alue saa vähemmän.

Tämä koko ”yhtälö” olisi melko toimiva, ellei nykyinen hallitus toimisi seuraavaksi kuvaamallani tavalla. Toki alueiden rahoitus sisältää lukuisia eri osia ja niiden sääntelyä, ja on kokonaisuutenakin tIukka, mutta seuraava asia on hyvinvointialueiden nyt suunnittelemien ja osin jo toteuttamien palveluiden leikkaamisen taustalla.

Hyvinvointialueiden on tasapainotettava taloutensa vuoden 2026 loppuun mennessä. Tämä ajanjakso on puolet lyhyempi kuin kunnilla, joilla se on neljä vuotta. Hyvinvointialueilla se on kaksi vuotta, eli ”talousarviovuotta (esim. 2024) seuraavan vuoden jälkeisen vuoden (2026) loppuun mennessä”. Kun tähän on vielä sidottu maan hallituksen päätöksiin perustuva hyvinvointialueiden lainansaannin valtuus, on ”hirttosilmukka” valmis. Jos alueet eivät laadi tässä lyhyessä ajanjaksossa rajuja säästösuunnitelmia, jotka Valtiovarainministeriö ”hyväksyy”, eivät ne saa lainaa, eivätkä ne voi investoida tiloihin, korjauksiin, laitteisiin jne.

Vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi nämä alueiden säästösuunnitelmat tekee se, että ne eivät saa sisällyttää vuosien 2023-2026 taloussuunnitelmaan kuin vuoden 2023 alijäämään perustuvan jälkikäteisen rahoituksen, joka maksetaan vuonna 2025. Se, mihin tämä johtaa, voidaan kuvata kahdella tavalla.

(1) Joko siten, että vuoden 2023 alijäämät tulevat täten kuitatuksi, mutta vuoden 2024, 2025 ja 2026 alijäämät eivät tule eli ne pitää hoitaa alueiden omilla leikkauspäätöksillä. Vuoden 2023 rakenteellista lähes 1,5 miljardin alijäämää ei siis korjata minään tasokorotuksena hyvinvointialueille, vaan ainoastaan tuota vuotta koskevana suorituksena. Tästä seuraa, että vuonna 2024 kertyy suunnilleen vuoden 2023 suuruinen alijäämä, kuten uutiset juuri tänään 18.8.2024 kertoivat. Sama toistuu vuosina 2025 ja 2026.

(2) Toinen tapa kuvata sama asia on seuraava: vuonna 2025 pystytään taloudelliseen tasapainoon eli tulot kattavat menot, johtuen tuosta vuonna 2025 maksettavasta vuoden 2023 ”potista”, mutta silloin jää vuoden 2023 alijäämä edelleen kattamatta, ja sama koskee vuotta 2024 sekä vuotta 2026. Neljältä taloussuunnitelmakauden vuodelta vain yhdeltä saa jälkikäteistarkistuksen laskea tuloksi, muiden vuosien alijäämät on katettava alueiden omilla leikkauspäätöksillä – vaikka lain mukaan kaikilta vuosilta jälkikäteistarkistus aikanaan maksetaan! Tämä on se ”hirttosilmukka”, joksi sitä edellä kutsuin.

Valtiovalta ja erityisesti valtiovarainministeriö tietää aivan hyvin, että alueet eivät pysty näin suureen talouden sopeutukseen. Ne halutaan kuitenkin kiristää tekemään ”kaikki mahdollinen, mikä tehtävissä on”. Siitä puolestaan seuraa, että alueet – ainakin eräät niistä – tekevät tuhoisia palveluiden leikkauksia, jotka on myöhemmin pakko korjata, ja usein vielä kalliimmalla. Tämän kaiken päälle maan hallitus vielä lukuisilla lainsäädännönmuutoksilla ja -peruutuksilla pienentää hyvinvointialueiden rahoitusta ja aikoo myös säätää erillisen ”leikkurin” jälkikäteiseen rahoitukseen.

Eikö menojen kasvua sitten pitäisi hillitä? Kyllä pitää, mutta kestävästi ja järkevästi. Sellainen keino on esimerkiksi omalääkäri- ja omahoitajamalli, joka perustason hoidon jatkuvuuden myötä vähentää erikoissairaanhoitoon kohdistuvaa kuormitusta. Lukuisia muitakin keinoja on. Osa niistä sisältyy hallituksenkin keinovalikoimaan, eikä järkeviä keinoja pidä tietenkään vastustaa. Suurin vastuu jää kuitenkin hyvinvointialueille itselleen. Ei mikään hallitus voi ”ylhäältä” käsin ohjata operatiivisesti ruohonjuuritason palveluita. Hallituksen keinot ovat lainsäädäntö ja rahoitus. Ja juuri niiden avulla palveluista nyt leikataan ja karsitaan ja ihmisten hyvinvointia ja terveyttä heikennetään.

Suomi ei käytä julkiseen terveydenhuoltoon enempää kuin vertailumaissa käytetään, useana vuonna kylläkin vähemmän. Terveydentilamme ja ikärakenteemme perustelisi suuremman resurssoinnin. Moni meitä kevyemmin verottava maa, esimerkiksi Iso-Britannia, on vuosikymmenet tarjonnut väestölleen maksuttoman ja jonottoman perusterveydenhuollon. Sellaisen suomalaisetkin olisivat ansainneet!